keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Siivooja kävi täällä - Vienon huone ja taas jotakin valmista

Taas sain tehtyä loppuun yhden aloitetun ristipistotyön. Tein siitä tällaisen pötkömallisen niskan tai selän taakse laitettavan mallin.Nyt näitä puolivalmiita on enää kolme kappaletta, se oikeuttanee halutessa uuden työn aloittamisen, eikös vaan!
Kuvio on poimittu Pamela Warnerin mallikirjasta Miniature Embroidery for the Victorian Dolls´House. Nukkekotikokoisia tekstiilitöitä esittelevät kirjat ovat suuri heikkouteni ja niitä jaksaa selailla aina uudelleen.

Vaili ja Kerttu esittelevät tyynyn käyttötarkoitusta. Tuolinpäällinen on myös itse tehty ohuesta villasta. Minulla olisi näita samaisia DHE:n tuoleja vielä kolme alkuperäisillä tylsillä satiinipäällisillä. Siinäpäs olisikin projektia tehdä jokaiseen oma päällisensä. Nehän voisivat olla vaikka kaikki erilaisia!
Tyyny kävisi hyvin myös tämän sohvan kanssa. Sillä täytyisi tietysti olla pari.
Sain kuin sainkin tomutettua ja pyyhittyä Vienon huoneen. Radiostakin oli kuva lipaston päällä, niin paksulti talossa on pölyä! En ihmettele että neidit ovat kapinamielellä, kerran vuodessa siivous ei vain riitä!
Vienohan se siellä, tyytyväisenä kun siivooja on saanut hommansa suoritettua.
Manu-kisu on nukahtanut tuolille. Huomaa lipasto takaa pilkistävät Manolot!
Pöydällä itse tehty karuselli ja lahjaksi saatuja ihanuuksia.
Nukke- ja nallekokoelmaa. Nallukat pienessä kehdossa on itse tehtyjä, nuket Marian, niin kuin sänky ja kehtokin. Lisää satukirjoja ja joulukalenteriyllätyksenä tullut Piipan aivan ihana kukkotyyny!

Olen urakoinut blogin sivujen kanssa. Aika monesta huoneesta on jo blogin yläpalkissa oma sivunsa, johon kerään aiheesta kuvia ja tekstiä. Kesälomailen tänään kolmatta päivää, joten toiveissa on että sivuja tulee vielä lisää. Kuulumisiin!

7 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Onpa ihanan soman näköinen huone <3 Ja ilman muuta voit aloittaa uuden ristipistotyön, ei pari keskeneräistä mitään haittaa ;-D

elvira kirjoitti...

Bellissimo lavoro in miniatura!!!! Bravissima!!!
Adorabili le foto della tua casa!!!
Un bacio
Elvira

Sillä Silmukalla kirjoitti...

Voi kun on ihanaa katsella kuvia tuolta yläpalkista. Ja tyyny on myös vallan suloinen <3

Lotte kirjoitti...

Kaunis tyyny! Ja kiitos kauniista kuvista. Vaaleansininen ja peruspunainen sopii niin nätisti sisustuksessa yhteen.

Xandra Dekker kirjoitti...

Prachtig borduurwerk. Je draaimolen vind ik ook erg leuk.

Groeten Xandra

Unknown kirjoitti...

Voi täällä on niin leppoinen tunnelma. Ihastuttavia pieniä yksityiskohtia on niii in hauska kattella!

- Virpi kirjoitti...

Kiitos teille! :O)