Vaili ja Vieno

Niin siinä sitten kävi, että ihan ensin ajattelin nukkekotiharrastustani vain sisustukseen ja rakenteluun liittyvänä. Pikkuruiset nuket eivät innostaneet, kunnes löysin Taru Astikaisen ja hänen upeat nukkensa. Ei mennyt aikaakaan, kun postipoika polkaisi ilokseni Tarun muotoileman, jo kypsään ikään ennättäneen Vailin.

Tässä Vaili ensikohtaamisemme aikoihin alkuvuonna 2008. 



Tässä Vailin tyyli suhteemme alkuaikoina. Hän on ollut vuosien varrella aikamoinen kameleontti, tyyli on ollut vallan vaihtelevaa. tässä alkuaikojen mafioso-tyyliä. Kuva on armeliaasti kovin tumma, eikä tuo kummallinen vaateparsi näy kovin hyvin. 
Huhtikuussa 2008 Vailille sattui valitettava kohtaaminen silloin vauvaiässä olleen 1:1_maailmassa vaikuttavan koiramme Kertun kanssa. Nukkekodin ovi oli ollut ehkä raollaan eikä suuhun sopinutta nukkea pieni hauva vain voinut vastustaa. Muutama nuolaisu ja pieni puraisu, mutta tukka tuhoitui episodissa täydellisesti, se oli imeskelty ja vanutettu täysin kelvottomaksi. Onneksi onnettomuuden jäljet olivat kohtuullisesti korjattavissa ja ehkäpä Vaili sai vähän lisää persoonallisuutta uuden pöyheän tukkansa myötä.
Kuvissa on järjestyksen puolesta pientä epäloogisuutta, mutta tällainen tuuhea kuontalo entisen corginsyömän tukan tilalle liimattiin.Tässä kokeilussa Outi Heiskasta kunnioittava look.
Neulan ja harmaan langan avulla ompelin tukan nutturalle. Tässä lähikuva Vailin kauniista kasvoista. Petomaisen hyökkäyksen jäljiltä siihen jäi pienenpieniä hampaanjälkiä. Mutta kuten sanonta kuuluu, ei kolo komiassa haittaa!

Vaililla on tietysti myöskin alusvaatteet.
Yksi asukokeilu monien joukosta.
Seniorikansalaisen asu alkaa hahmottua. Olen aina ommellut vaatteet nuken päälle, joten ne eivät ole vaihdettavia.
Tällaisella harmaalla asukokonaisuudella Vaili pärjäsi hyvin muutaman vuoden.
Kesällä 2012 vaatteet vaihtuivat vähän kevyempään niin väreiltään kuin materiaaleiltaankin.
Nukella on tällaiset hienot jalat, joiden kenkäosa oli maalaamaton.

Kenkäasioissa Vaili matkusti  koko Suomen halki Rauhaniemeen, jonka taitava suutari maalasi ja koristeli upeat kengät.
Tässä kauniit kengät nyt ovat! Ne ovat pienet kiiltävät varsikengät, joissa on koristenapit sivuissa kera  koristemaalauksen sekä kultaiset soljet kengän päällä. 
Saman suutarin valmistama on myös tämä upea, pehmeää nahkaa oleva käsilaukku.
Vaili vaipuneena mietteisiinsä
 Koska neliöitä riittää ja huoneita Kurjenpolvessa piisasi, päätin hankkia Vailille asuintoverin. Ja mikäs sen luontevampaa kuin yhteiselo oman sisaren kanssa. Ja niin Vieno tuli taloon vuonna 2009.
Vieno on myös Taru Astikaisen nukke. Samasta muotista kuin Vaili, mutta ei kuitenkaan samanlainen.
Vienolla on tällaiset söpöt avokkaat. Hän on paljon paksupohkeisempi ja ehkä hieman muutenkin muodokkaampi kuin vanhempi sisarensa.
Vieno Lemmikki K

Vienon asun valmistusta. Alle valkoinen puhvihihainen pusero pitseineen.
Asu hahmottuu
Liekö syynä pikkuiset kengät vai mikä, mutta Vienon asusta tuli heti alkuunsa paljon kepeämpi kuin Vailin.
Koska poden ison tukan syndoomaa myös 1:1-elämässä ja koska Vailin nuttura oli varsin muhkea, halusin myös Vienon tukkaan volyymiä. Tilasin ensin tällaisen punertavan peruukin, joka ei passannut Vienon väreihin alkuunkaan.
Vienon peruukki on samanlainen kuin Vailinkin, vain pieni sävyero. Nutturasta tuli ihan vahingossa vähän erilainen.
Kaunis Vieno
Neidit harrastavat usein kahvittelua muhkeiden leivosten ja kaakkujen kera. Mikähän on hoikan olemuksen salaisuus? 
Samaa näköähän heissä on, mutta niinhän sisaruksilla usein on!

Vasemmalta Vieno ja Vaili joulunaikaan 2012

Tällainen on sisarusten tarina. Vaili Orvokki ja Vieno Lemmikki ovat saaneet nimensä sukuni naisilta. Ehkäpä tälläkin tavalla asioita oikeasta elämästä ja sepitteellisestä sekoittaen omat lapseni saavat joskus antaa oman mielikuvituksensa lentää ja keksiä Kurjenpolvessa lisää totta ja tarinaa.

1 kommentti:

minttumeirami kirjoitti...

Nämä Tarun nuket ovat aivan ihania. Olet onnekas, kun omistat niitä jopa kaksi!