torstai 5. heinäkuuta 2012

Karuselli

Liimaa näpeissä niin että osa heposista ei irrota kavioitaan kynsistäni millään, pitkin lattioita tippuvat minihelmet ja ruttuileva printtipaperi, joka vain luistaa veitsen alta pitkin poikin. Lisätään vielä uusi ainesosa, Distress Ink jolla tavoitella ikääntynyttä vaikutelmaa ja suhataan sormenpäät mustiksi pitkäksi aikaa. Kaikki ainekset ihanaan ja rentouttavaan minihetkeen! Hoksauksen karusellipuuhaan sain Väinölästä, printti ohjeineen on Minisonjan blogista.

Tässä hiukan mittakaavaa, niin pientä ja täydellistä sopivalta etäisyydeltä katsottaessa!
Lähikuvista saa aina taivastella, kuinka vintturaan tai väärässä paikassa asiat voivatkaan ollakaan, varsinkin kun olet tarkkana tyttönä kieli keskellä suuta keskittyneesti liimaillut tuntikausia. Mutta ei haittaa!

Karuselli voisi löytää paikkansa Vienon huoneesta, josta löytyy muitakin leluja ja hassuja keräilykohteita. Paljastetaanpa näkymää laajemmin, jahka neidit ovat saaneet huushollattua.



Kylläpä oli kiva ja rentouttava printtitehtävä! Tällaisia kolmiulotteisia paperijuttuja voisi tehdä lisääkin, olen suotta arastellut ja puuhaillut aikaisemmin vain lähinnä lituskaisten paperitöiden parissa. Rohkeasti vain toimeen, pätee minielämän lisäksi isommassakin mittakaavassa!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mie-LET-tömän hienoja juttuja sulla täällä!
t.h

- Virpi kirjoitti...

Kiitos h!

Sonja kirjoitti...

It looks great!
A big hug from Germany,
Sonja

SusannaT kirjoitti...

Siis niin ihana... mullakin on tuo printti tallessa kun hulluuskohtaus iskee ;)

- Virpi kirjoitti...

Susanna, tuo oli tosi kiva tehdä! Olen haravoinut kolmiuotteisia printtitekemisiä, mutta en ole rasioiden lisäksi löytänyt. Vinkkaathan jos sattuu eteen!

- Virpi kirjoitti...

Thanks Sonja, it was great fun making it!

Maria kirjoitti...

Tämä oli kyllä kiva liimausprojekti :) Suurin hauskuus tosin mulla liittyi siihen että liimailin yhdessä Loten kanssa :) Se yhdessä askartelu on ihan parasta :)

Maria kirjoitti...

Mulla on ajatusta nopeammat sormet.. piti vielä sanoa että mua jo kutkuttaa, mitä muuta tuolla huoneessa on :)

Sillä Silmukalla kirjoitti...

Tää on niin mieletön, ihana. Täytyypä ottaa printti talteen :D

- Virpi kirjoitti...

Maria, niinhän se on, yksi harrastuksen kivoimpia puolia onkin sen jakaminen!
Tiina, tuo on tosiaan kiva työ jota on hauska tehdä!

Mare kirjoitti...

Hauska karuselli. Mahtaa siinä vain tarvita kosolti kärsivällisyyttä kaiken taidon lisäksi.