lauantai 28. kesäkuuta 2008

Verhot ja Vailin vähän parempi hair day

Ihastelin muutamissa blogeissa kauniisti laskostettuja verhoja ja koska minulla oli nippu uusia kankaita, päätin kokeilla. Käsittelin kankaan reunat Fray Staylla, ompelin kujan tankoa varten ja neulasin laskokset. Niitä olisi ollut kiva saada enemmän, mutta näin tein: laskostin kankaan ruutuja myöden, joka helpotti hommaa. Sitten vain ankarasti neuloja ja aloitin raudalla prässäämisen. Pikkuinen silitysrauta olisi tässä paikallaan. Neuloja nypin pois alta homman edetessä. Siis jotakuinkin näin:
Olen nähnyt jossain käytettävän jakajan hihnaa muotoilualustana laskoksille ja jonkinlaista tärkkiä pitämään laskokset muodossaan. Tätä haluaisin kokeilla myös. Kurjenpolven keittiön ikkunan liian lyhyet pitsiverhot saivat väistyä. Toinen ikkunoista sai myös ikkunalaudan, nyt pitäisi laittaa kovasti alulle kukkapaja - lisää saint paulioita tai vaikka begonioita ikkuna vielä kaipaa.
Sitten vähän hiusasioihin. Blogini lukija ehkä muistaa Kurjenpolven keväisen katastrofin, kun emäntä Vaili joutui petoeläimen (corgimme Kerttu) hampaisiin ja menetti tukkansa. Olen ollut asiasta niin tyrmistynyt ja järkyttynyt, että sen käsittely täällä blogissa on ollut täysin mahdotonta. Kevään aikana on kuitenkin tukka-asiaa on koetettu korjata monin tavoin, mm. erilaisin hiuslisäkkein, Kuuralehdon Anjalta leikattua hiustupsua myöten, mutta ratkaisua ei ole löytynyt. Paras vaihtoehto toistaiseksi on ollut Doloresista tilaamani harmaa Heidi Ottin nutturaperuukki. Vaili Orvokin päähän se on sellaisenaan kuitenkin liian iso. Olen kammannut nutturan auki ja sitä on vähän ohennettu. Ohennusta se kaipaa vielä ja sitten se pitäisi vielä osata kammata takaisin nutturalle. Alla olevassa kuvassa Vaili esittelee hiustyyliään, joka tuo mieleeni erään upean suomalaisen naistaiteilijan. Taru Astikaisen tekemä nukke joka tapauksessa on mielestäni todella upea, tukalla tai ilman!

15 kommenttia:

tiina kirjoitti...

Moi,
Tosi komeat verhot ja hienot laskokset!
Voi Vaili-parkaa...toivottavasti hiusongelma ratkeaa lopullisesti. Itse olen ostanut markkinoilta Tarulta hiusainesta, sitä samaa mitä noissa nukeissakin on...vinkiksi vaan... ;o)

HoO kirjoitti...

Harmi kyllä, että peruukki oli liian suuri, mutta hyvä siitä tulee ihan takuulla. Ainakin hiukset jo nyt näyttävät istuvan hyvin ja sopivat mitä parhaiten Vailille! :)

Lotte kirjoitti...

Verhot sopivat paikalleen kauniisti!
Vailin uusi hiustyyli kieltämättä tuo mieleen tuon ko. taiteilijan, kroppa on vain vähän solakampi ;D Hieno tuosta tulee!

Piipa kirjoitti...

Ihanat verhot ja verholaudat ovat hienot! Hiukset näyttävät tuuheilta ja minäkin vaihdoin Tarun nukelle tukan, kun oli vääränvärinen ja lyhyt, mutta kasvojen ilme niin täydellisen suloinen. Hyvin on Bella neiti tummassa tukassaan viihtynyt :)

Marjatta kirjoitti...

Verhot on oikein onnistuneet ja kauniit.

Eliisa kirjoitti...

Kauniit verhot! Pieni silitysrauta ei välttämättä ole parempi. Joo, olen nekin ostanut, vaikka tuntuu etten saa mitää aikaiseksi kankaistani. Ostin se vekottimen, millä saa tehtyä pientä kanttinauhaa, ja siinä paras apu oli kunnon iso silitysrauta.

Mielestäni Vailin uudet hiukset ovat ainakin upean harmaat. Aika taiteellinen ilme tosiaan, mutta ei paha. Mutta arvokas rouva tuskin kulkee hiukset valtoimenaan :) Jos et tule olemaan tyytyväinen hiuksiin, niin myisikö Taru erikseen hiuksia?

anja kirjoitti...

Heh heh :D Aamusella Vailin noustessa vissiin oot kuvannut vanhan rouvan. On niin tyytyväinen ilme kyllä, että taitaa tahallaan haluta järkyttää ihmisiä. Ehkä onkin paljon nuorempi kuin mitä luulimme hänen olevan. Verhot sait onnistumann kyl hienosti. äsken just vaihdeltiin Merjan kans kankaita.
Mulla on musta lankarulla kadonnut :( Pitää kipittää ostaan uus, ku ei 2 pv:n etsinnöistä huolimatta meinaa löytyä :) Mikään ei siis edisty...
www.anjanneli.vuodatus.net

Susanne kirjoitti...

Upealta näyttävät verhot!

Susanne kirjoitti...

Heips! Blogissani olisi sinulle jotain :)

HoO kirjoitti...

Myös minun blogissani on sinulle jotain :)

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä vanhalla rouvalla kävi tuuri; ei sentään henki mennyt pedon hampaissa! Oletpa sinä saanut paljon aikaiseksi!! Kaunista, niin kaunista!!! Blogissani on sinulle ylläri!

Kristiina

Jaana kirjoitti...

Hei. Blogissani olisi sinulle tunnustus. Käy hakemassa logo ym sieltä. Kesäterveisin Jaana.

Merja kirjoitti...

Ihastuttavat verhot!Olet onnistunut hyvin,ja kangaskin on hurjan sievä.Vaililla on mahtavat hiukset ;)

Anni kirjoitti...

Nua verhot ovat aivan ihanat. Miten olet saanut verhotangotkin? Itsenikin pitäisikeksiä nukkekotiini verhotangot.

Anni kirjoitti...

Aivan upeat verhot! Miten olet saanut verhotangotkin? Omaankin nukkekotiini minun täytyisi keksiä verhotangot.