sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Monta joulukuun päivää: 8., 11., 12., ja 13. joulukuuta

Monta ihanaista pakettia on aamuisin aukaistu, mutta blogipäivitykseni ovat jäljessä! Anteeksi, se ei johdu innostuksen ja inspiraation puutteesta, pelkään vain välillä, että olen vain haukannut marras-joulukuussa liian suuren palan. Perustyöni lisäksi teen kahta tosi mukavaa hommaa, toista aina niin ihanalla Aineella, toista ihan uudessa paikassa, Humakissa. Aine jäänee joulukuun lopussa, mutta tuon toisen pestin pidän koko ensi vuoden. Nämä olivat vain tarjouksia, joista oli vaikea olla kieltäytymättä, niinpä teen hommia nyt loppuvuoden ihan joka ikunen päivä. Siksi siis kalenteri on vähän jäljessä, mutta se asia korjaantuu nyt!

Ensin syvennytään 8. päivän luukkuun. Olen ollut sekaisin kuin Käki tämän vuoden joulukalenterissa ja kasipäivän luukku on jäänyt kelkasta jo päiviä sitten. Ihana paketti on Tiinalta ja siellä on maailman täydellisin pieni kannu sekä tuo kukka, jonka nimeäisin vaatimattomilla hortonomintiedoillani gladiolukseksi. Tässä paketissa olivat myös ihan mahdottoman pienet minihelmet, jotka erehdyksessä laitoimme toiseen Tiinan pakettiin, peipposeni avasivat vahingossa tämän ja korjasivat erehdyksenä hieman hassusti. Paketti on kuitenkin suloinen kuin mikä, kiitos Tiina!


Ja sitten välissä oli pari päivää ja Ainon paketeista toinen paljasti tällaiset hurmaavat minisukat! Nämä on täytynyt neuloa ihan ohuilla silmäneuloilla ja jollain täysin hengettömällä langalla. Mutta kun niissä on palmikotkin! Kääk Aino! Täytyy sanoa, että Vieno saa näistä aivan ihanat ja täysin sopivat unisukat yöksi! Kiitos Aino!


Lissun kanssa vaihdoimme myös kaksi luukkua. Ensimmäisestä luukusta eli 12. päivä paljastuivat nämä kauniit enkelityynyt. Ihanan romanttiset ja suloiset pikkutyynyt sujahtavat jomman kumman neidon petiin. Luulen, että Vienon, nämä ovat hänen tyyliään! Aivan ihanat, kiitos Lissu!


13. joulukuuta avasimme toisen Lissun paketin. Aivan huippukaunis kylpytakki, minipieni saippua, pehmoinen pyyhe ja vielä hyvää tuoksua suihkepullossa. Oi että - kiitos Lissu! Nämä myös menevät eräälle romantikolle, arvannette, kummasta neidistä on kyse!


Joulukalenterivaihto on joka vuosi aivan yhtä ihanaa! En voisi kuvitellakaan jättäväni tätä enää väliin. Tästä nauttii oikeastaan melkein koko perhe, peipposet avaavat näitä äidin aarreluukkuja aina vielä suuremmalla innolla kuin omiaan. Ehkä hekin sitten lähivuosina voisivat ryhtyä omaan kalenterivaihtoon. Tiedän melkoisen varmasta lähteestä, että toinen neitosista saa joulupukilta ihan oikean harrastajanukkekodin. Sielä asuu varmasti aluksi Siili-Pikkaraisperhe sekalaisine ystävineen, mutta ehkä sitten joskus.

Peipposista puheen ollen joulukuussa iloa on tuottanut myös se asia, että olen keksinyt yhteistä mukavaa tekemistä teini-ikäiseni kanssa! Kyllähän me yhdessä puuhaamme kaikenlaista, mutta sellaista erityistä meidän juttua ei ole kyllä oikein ollut viime aikoina. Nyt meillä on ollut jo monta hauskaa iltaa tämän puuhan parissa:

Meillä on siis huopapallopaja. Teini tekee mummolle joulupukin apulaisena tuollaista punavalkoista kaulakorua. Minun palleroni ovat noita ihmeellisiä violetin ja vihreän sävyjä. Pikkupeipposet ovat rysäyttäneet sitten kerralla rohkeasti ja kunnolla mustaa, punaista ja keltaista.

Tällaista puuhaa siis nyt, kun kolmaskin adventtikynttilä on syttynyt. Toivon ihania joulukuunpäiviä jokaiselle blogissani pistäytyvälle!

1 kommentti:

Lissu kirjoitti...

Kiitän sinua aivan ihanista paketeista ja toivotan sinulle oikein hyvää joulua <3

http://lissunnukkekoti.blogspot.com/2009/12/saatuja-ihanuuksia-virpilta-ja-ainolta.html