perjantai 12. elokuuta 2011

Mistä alkaisin!

Yhtenä elokuisena lomapäivänä se sitten tapahtui: marssin kellariin, hain kaksi laatikkoa nukkekotitarpeistoa ja siirsin talon paraatipaikalle olohuoneesen. Niin, koko talo on viettänyt vuoden verran lähes unohduksissa. Pyyhin pölyt ja ryhdyin sortteeraamaan talon sisältöä. Mutta ennen kuin tähän tilanteeseen päädyin, oli tapahtunut jo paljon. Viimeiset pari vuotta ovat olleet elämässäni muutosten aikaa. Ensin teimme vaikean päätöksen ja laitoimme rakkaan talomme myyntiin. Se kävikin aika äkkiä ja edessä oli uuden kodin etsintä. Isoista neliöistä muutimme pienempään kerrostaloasuntoon. Sitten myin yritykseni, jonka eteen uurastin kahdeksan vuotta täysillä ja joka ikinen heti. Niin, hetkeen ei ollut kotia eikä työpaikkaa. Tapahtui kuitenkin jotakin, jota ikinä en uskonut voivan kohdalleni osua: sain työpaikan, joka on juuri sitä jota haluan tehdä. Kaiken tämän lisäksi sitten monenlaista ylä- ja alamäkeä. Palataanpa elokuiseen lomapäivääni, joka on ensimmäinen oikea lomani sitten teini-ikäni. Kaiken hyrskynmyrskyn jälkeen istahtaminen Kurjenpolven eteen ja nostellessani esiin kaikkia niitä esineitä, joihin liittyy muistoja vanhasta kodista, olin yhtä aikaa iloinen ja haikeakin. Nyt on hyvä. Ne pienet tavarat, joita laatikosta esiin tuli, toivat mukanaan myös muistoja tästä hienosta harrastuksesta ja niistä kaikista ihanista ihmisistä, jotka siihen liittyvät. Jatkan nautiskelua Kurjenpolven parissa tänäänkin. Ihanaa elokuuta kaikille!


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihanaa että olet palannut Kurjenpolven maisemiin! Todella pitkän tauon jälkeen minuakin polttelee Marvilian laittelu, mutta muutoksia on täälläkin sen verran ettei energiaa vielä irtoa :( Ihailen rohkeuttasi muuttaa elämän suuntaa - itsekin olen huomannut että reippaat hypyt tuntemattomaan tuottavat parhaita tuloksia, mutta miten sen loikan ottaminen joskus tuntuukin vaikealta? Oikein ihanaa loppukesää ja syksyn kynttiläkelejä, jään odottelemaan uusia päivityksiä Kurjenpolvesta!

Tiina kirjoitti...

Ihanaa elokuuta sekä sinulle että Kurjenpolveen!

Maija kirjoitti...

Onnea uuteen elämänvaiheeseen ja uuteen kotiin! Aurinkoisia loppukesän päiviä sinulle ja Kurjenpolven väelle!

Lotte kirjoitti...

Kiva kuulla kuulumisiasi! Ihanaa oikeaa lomaa ;D

Mare kirjoitti...

Hyvää lomaa ja kosolti muistorikkaita hetkiä!

Annastiina kirjoitti...

Tervehdys Virpi ja Kurjenpolven väki!
Elämä tarvii ja vaatii joskus rohkeita päätöksiä ja tekoja niiden eteen. Onnea niille ja uusille elämän tuulille! Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä se pölyjen puhallus saa lopulta Kurjenpolvessakin aikaan. Itse tein samaisen puhalluksen keväällä, jolloin monen vuoden jälkeen alkoi syntyä jotain uutta, Willa Stiina syntyi silloin! Tervetuloa kurkistamaan..ja tästä on hyvä jatkaa.
willa stiina.blogspot.com

H / Lumimäellä kirjoitti...

Mitä mitä?!? Ihanaa kun olet palannut! Erinomaista ja oikein rentouttavaa LOMAA sinulle ja oikein paljon rakkaita terveisiä Kurjenpolveen. Mukavaa syksyn alkua teille!

Heli kirjoitti...

Hienoa Virpi!
Leppoisaa lomaa ja nautinnollisia hetkiä mineilyn parissa!:)

anneve kirjoitti...

Terveisiä Sinulle ja Vailille ja Vienolle. Päätin tulla kurkkaamaan, mitä sinulle kuuluu ja mukavaa, että myllerryksistä huolimatta hyvää. Kauniita syyspäiväiviä teille!

Raksuli kirjoitti...

kaikki itä teette on niin ihanan pikkuruista ja siten vaan niin ihanaa :) itse en onnstu saamaan paljoa aikaiseksi :/ vaikkei olekkaan ihan nukkekoti minulla...
Mutta silti ihania juttuja täällä! <3 Hyvää Joulua