sunnuntai 9. elokuuta 2009

Ovi ja mannaryynirappausta

Maalari teki päätöksen ja ovi sudittiin siniseksi. Voi että kun sävyn osaisin saada näkymään kamerassa samanlaisena kuin omin silmin! Tässä ovi on vähän tummempi ja synkeä, oikeasti se on hitusen sinisempi ja myös heleämpi.

Sitten tuokiokuva tämänhetkisestä tilanteesta muuten. Ikkunan umpeenmuuraus on aloitettu, mutta työt ovat kesken, kun tiilet loppuivat ja joku unohti tilata lisää... Arvatkaahan, kuuluuko talosta kirpeäsanaista motkotusta? :O)

Aloitin myös mannaryynirappaamisen - korppujauhoilla. Ensin siveltimellä reilu kerros liimaa pintaan, itse käytin Erikeeperiä. Sivellin oli paras työväline, käytin ensin kuvassa näkyvää "lastaa", joka on margariinirasian kannesta leikattu. Sivellin on hyvä ja liima pois pestävissä. Liiman kanssa kannattaa käydä joka nurkka läpi huolellisesti ja sitä on hyvä levittää ihan reilu kerros.

Mannaryynit eli tässä tapauksessa siis korppujauhot esiin ja rappaamaan! Tätäkin tuotetta on muuten yllättävän erilaisilla karkeuksilla. Minulla oli käytössäni K-kaupan versiota, joka oli mielestäni aika keskitasoista kooltaan. Niitä on myös pienempiä ja suurempia murukokoja! Kauppias ei aina voi arvatakaan, mitä rouva hyllyjen välissä niin tarkkaan vertailee :O) Korppujauhotusta ripottelin säästelemättä pintaan. Sitä varmasti myös yli ja liimautumatta, ylimäärän voi ravistella pois liiman kuivuttua.

Sitten vain odotellaan liiman kuivumista. Ja mietitään rappauksen väritystä, se aiheuttaa vielä hitusen päänvaivaa.

2 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Mulla alkaa Lumililjassa pikkuhiljaa myös samat hommat :) Onkohan tuo korppujauho sitten parempi materiaalina kuin mannaryynit? Mies ja isäni tekivät muutama päivä sitten Lumililjaan täysin uuden yhtenäisen julkisivun (jotta erillinen kellarikerroskin saa nyt etuseinän) ja myös sivuikkunat olen taloon tilannut :) Väriksi Lumililjalle olen miettinyt vihertävää vaaleanharmaata.. En ole vielä ehtinyt maalikauppaan, joten saattaa vielä muuttua ;) On tämä hauskaa tämmöinen suunnittelu - vielä kun pääsisi toteuttamaan!!! :D

Taiju kirjoitti...

Kiva kun saamme seurata Kurjenpolven julkisivuremonttia, opin taas jotain uutta! Haaveissani kun on uusi talokin.