torstai 30. huhtikuuta 2009

Kuulumisia

Eilinen päivä meni syntymäpäivähuumassa. Kuulun Nuket-ryhmän syntymäpäiväswappiin ja päivä kuluikin rattoisasti uskomattoman upeaa lahjaröykkiötä availlessani. Talletan kaikki kauniit muistamiset rakkaaseen Kurjenpolveeni tulevan vuoden aikana. Kiitos kaikille!

Kuvassa Vieno on uusine virkattuine liiveineen pelargonioita vasten kuvattuna.


Nukkekotirintamalla on jälleen kiirusta, vaikka blogissa onkin hiljaisempaa. Puuhaamme Meän Tyärten Minihuushollit-kerhomme kesken nukkekotinäyttelyä Tornioviikolle. Olemme saaneet näyttelymme avaamaan maakuntamuseotutkija Minna Heljalan. Eilen tilasin juhlapuhujalle kukat - saatte sitten nähdä mistä ja millaiset! :O)

Olimme Vienon kanssa eilisessä ilmaisjakelulehdessä, jossa kerrottiin Kurjenpolvesta ja tulevasta näyttelystä. Vienosta oli oikein edustava kuva ja juttu oli muutenkin ihan mukava.


Harrastelupuolelta mainittakoon, että uusi pistelytyö, teehuoneen matto, on aluillaan ja kanalassakin tapahtuu: olen muovaillut uuden asukkaaan, maalia vailla olevan kanasen sekä hukannut yhden alkuperäisen! Minne voi kadota käsittääkseni lähes lentokyvytön kana nukkiksen pihapiirin kanakopista?!?

Toivon itselleni vapuksi ristipistorauhaa, aikaa hieman haravoida ja vaikka unelmoida kesästä. Lisäksi toivon pääseväni järjestelemään Kurjenpolvea, viikon kuluttua koko komeus pitäisi olla siirrettynä kirjastoon. Jännittävää! Hyvää vappua teille kaikille!

6 kommenttia:

Eliisa kirjoitti...

Aivan käsittämättömän tyylikäs rouva tuo Vaili :) Liivi on upea! Miten sinä osaatkin! Ja onnea teille näyttelyyn, varmasti mukavaa vaikkakin aikaavievää! - Ja kivalta näyttää tuo lehtijuttusi. Minustakin oli kerran täällä paikallisessa lehdessä juttu, kun eräs nukkekotikiinnostunut toimittaja halusi tehdä pienen jutun - Mietin tovin, kun en ihan hirveästi tykkää olla esillä, vaikka varsinainen suupaltti olenin.

H / Lumimäellä kirjoitti...

Hyvää vappua myös sinulle Virpi! :) Ja myöhäiset syntymäpäiväonnittelut myöskin. Lehtijuttu oli mukava yllätys kun lehteä selailin :)

Heli kirjoitti...

Oikein kiva lehtijuttu, Virpi!
Sain minäkin sen käsiini, kun tulin kotiin:)

MarEve kirjoitti...

Onnea vaan näyttelylle. Olisi mukava nähdä näyttely, mutta täältä etelästä on niin pitkä matka.

Reetta kirjoitti...

Voi kun suloinen tuo liivi! Iiih! Ei kyllä itseltään onnistuisi noin kaunis liivi.

hannajaleijona kirjoitti...

Moi! Voi kääk, jos teillä on lähistöllä kettu kiertelemässä. Toivottavasti kana löytyy, ettei Vienolle tule huolia.