sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Pientä aikaansaannosta

Kurjenpolven blogin uusi vuosi on avattu! Vuosi on jo pitkälle helmikuussa ja minipuolella on tapahtunut kaikenlaista pientä. Näistä mainitsemisen arvoinen on kiva kymmenen hengen synttäriswap-piiri, johon olen alkanut valmistautumaan. Sen lisäksi on ollut tällainen tuunaustyö työn alla. DHE:n tuolit ovat vähän "hengettömiä" ja pistelinkin yhteen kokeeksi uuden päällisen. Materiaali on ohuenohut villa, joka tässä kevätauringossa pörhistelee. Raaputtelin tuolin pintaa vähän hiekkapaperilla. Nämä ovat kuitenkin aika kivan värisiä jo itsessään, joten väriä en ryhtynyt muuttamaan.


Viimeksi teimme kerhossa lamppuja. Itse viikkasin Helin tildapapereista pienet vekkilamput ja askartelin Tellun lääkemitasta tämän pienen kukkaislampun. Kiva kerhokerta olikin!

Bloginpito aiheuttaa vähän huonoa omaatuntoa. Olisi niin kiva löytää puhtia päivittää tänne aina kaikki jutut, mitä aikaiseksi saa. Elämäni on kuitenkin loksahtanut viime vuoden lopuilla niin hurjalle vaihteelle, että se ei onnistu oikein edes yrittämällä. Valittaa en voi, olen vuosikausia haaveillut koulutustani vastaavasta työstä ja nyt minulla sitä on, oikein kaksin kappalein. Eikä se ensimmäinenkään työpaikkani ohi ole, vaan käytännössä hoidan nyt kolmea työmaata. Yhtä 50% työajalla, Taidekerho Sutista Aineen taidemuseossa 35% työajalla ja omaa pikkuista hartiapankkiani sitten lisäksi. Tykkään työstäni /töistäni kovasti ja olenkin ajatellut, että nämä ovat nyt niitä ruuhkavuosia kai sitten.
Nukkekotiharrastukseni pitää edelleen pintansa ykkösasiana silloin, kun haluan rentoutua ja miettiä jotakin ihan muuta.

9 kommenttia:

Teija kirjoitti...

Tuoleista tuli tosi hyvännäköiset. Aurinkoista helmikuuta ;D

Aino kirjoitti...

Tsemppiä työkiireisiin ja rentouttavia mineilyhetkiä! :)

Eliisa kirjoitti...

Upeita juttuja olet saanut aikaiseksi. Tuolit - vau ja noista lampunvarjostimista tykkään tosi paljon.

Onnea työjutuista! Nautihan kunnolla niistä. Kyllä me jaksetaan sun päivityksiä odottaa, älä kanna huolta. Elämä vaan on jaksoittaista, kaikella aikana.

Tippaliisa kirjoitti...

Kaunista, kaunista! Jaksamista töihin, mineilehän aina välillä.

Lotte kirjoitti...

Tsemppiä, Virpi, ruuhkavuosiin ;D On varmasti ihanaa saada tehdä työtä, josta tosiaan tykkää!

Aivan upeat tuolit olet ainakin saanut aikaan!

Jaana S kirjoitti...

Hienoja juttuja olet tehnyt. Eikö se ole niin, että mielenkiintoinen harrastus kauniiden asioiden kanssa jaksaa kantaa arjen kiireissä paremmin eteenpäin?!

Maria kirjoitti...

Jaksamista sinne monen työn puurtamiseen! Ja upeat tuolit!

Kristiina kirjoitti...

Onne moniin projekteihin! Muistathan kuitenkin huilia välillä.
Tuolit ovat tosi söpöt, jotenkin niin kodikkaat. :)

Tuula kirjoitti...

Tsemppiä vaan kiireisiin ja jaksamista! On se vaan kumma juttu tuo mitä sanoit, että on vähän huono omatunto blogipäivityksistä. Sama juttu, että ajoittain moinen nostaa päätänsä, vaikka kuinka olisi päättänyt, että moisesta en huolta kanna.