keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hankintoja, hame ja nukke

Blogirintamalla on ollut taas vähän hiljaista, mutta minipuolella tapahtuu kyllä! Joulukalenteri valmistuu täyttä höyryä ja monenlaista minulle uutta askartelumenetelmääkin on tullut kokeiltua. Raporttia tulossa, kun jotain valmistuu! Sitten hankintapuolelle, jossa mainittavana on tämä ihanaakin ihanampi hattu on Marian taitavan virkkuutyö - aivan ihana! Vaili suunnittelee tässä jo varmaankin ensi kesää, mihinkähän mieli johdattelee, laukkakilpailuun tai kenties puutarhanäyttelyyn, hattu sopii taatusti minne vain!

Marialle vielä erityiskiitos, sain hatun mukana kankagasta, jota pyöriteltyäni päätin kokeilla Vailin hametta vielä kerran, siis kolmannen kerran. Pliseerihame vaihtui tällaiseen ja luulen että tällaisena saa nyt tovin pysyäkin. Vaililla on muuten kaulassaan Rauhaniemen Kristiinan tekemä kaulakoru. Tukka on vielä auki, vaatteitten valmistuksen tuoksinassa Vailin nuttura meni niin sekaisin, että se täytyi aukaista. Kampaan sen vielä takaisin kiinni.

Edellisessä haaste-postauksessa on kuvituksena viime aikaisista töistä pieni nukke, joka on tehty sipuliaineksiksi hankituista fimoista.

Huomaan aina erityisesti Vailia kuvatessani, että nuken asento täytyy olla vähän etukumara ja olen nyt tajunnut mikä puuttuu: kävelykeppi, tietysti! Nuken tekijä Taru Astikainen on tarkoittanut tämän mummelin tähän asentoon ja käsi on juuri sellaisessa asennossa, että se voisi pidellä keppiä. Sellaista hienoa, jossa olisi ehkä vähän kultausta ja krumeluuria.... Tämä siis mietintämyssyyn!

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tuota kangasta on lisääkin jos tarvetta tulee :)
Hattuhan sopii ihan hyvin. Olin aivan varma että on Vailille liian pieni.

Piipa kirjoitti...

Vaili on aina niin ihastuttava rouva ja aina niin tyylikäs!!! Kävelykeppi kuulostaa täydelliseltä!

Hatusta tulikin mieleen, kun eilen junassa vastapäätä minua istui vanhempi rouva, hänellä oli ruskea nahkainen käsilaukku, päässään virkattu lakki hattuneulalla kiinni(tämä Vaililta varmaan puuttuu?) ja vaalean ruskea popliini takki. Taisinpa tuijottaa, kun koko ajan vain mietin miten tuon kaiken voisi siirtää mini kokoon :D :D

Virpi kirjoitti...

Hei ja kiitos kommenteistanne! Hattu mahtuu aivan mainiosti, vaikka Vailin tukka on avonaisena tosi tuuhea. Kangasta piisaa vielä vaikka mihin, kiitos Maria! :O)
Piipa - hitsi, kun kuulostaa ihanalta! Näen sieluni silmillä kuvailemasi rouvan - ihana! Hattuneula, se muuten on just SE joka Vaililta vielä puuttuu, kiitos vinkistä!

Chrisse kirjoitti...

Kylläpä Vailin kelpaa tuolla asulla lähteä visiitille vaikka minne.

Virpi kirjoitti...

Hei Chrisse, kiitos käynnistäsi ja kivasta kommentistasi!